Viime vuoden puolella meihin otti yhteyttä Emilia Melasuo Etnia ry:stä. He ovat mukana Ulkoasianministeriön rahoittamassa
Women’s empowering Radio –hankkeessa, jossa kehitetään ja vakiinnutetaan ugandalaisen MAMA FM -radion toimintaa. Emilia on käyttänyt kuukuppia jo pitemmän aikaa ja hän ehdotti meille, että lahjoittaisimme Lunetteja radioaseman naisille, jotta he tutustuisivat tuotteeseen ja heidän kauttaan tieto kupeista välittyisi eteenpäin. Radiotyön lisäksi radion takana toimiva yhdistys UMWA järjestää myös monenlaisia koulutuksia esimerkiksi seksuaaliterveydestä. Ja mitä vastasimme Emilialle?
Tietysti olemme mukana!
Me Lunettella haluamme auttaa aina kun siihen on mahdollisuus ja keinot. Meille on tärkeää, että lahjoitettujen kuukautiskuppien matkassa on aina henkilöitä kertomassa tuotteen käytöstä. Ja niin oli tässäkin projektissa. Suomesta reissuun lähtevät naiset, etujoukoissa Pirjo Nieminen, lupasivat järjestää koulutustilaisuuden Kampalassa, jotta tärkeä hygieniaopastus kulkisi kupin mukana. Pyysimme laittamaan viestiä, miten kupit otettiin vastaan ja eilen odotettu viesti saapui. Seuraavassa Pirjon kertomus Lunette-kuukuppien esittelystä Ugandassa.
Lunette-kuukupin vauhdikas esittely Kampalassa
Teksti: Pirjo Nieminen
Kuvat: Tommi Laitinen
Vitsien säestämä vilkas keskustelu tunkeutuu pihalle yhteisöradio Mama FM:n koulutustilasta. On helteinen joulukuinen lauantai-iltapäivä Kisaasissa, Ugandan pääkaupungin Kampalan kupeessa, naisten asioihin keskittyvällä radioasemalla. Hetkeä aiemmin kaikki Suomesta tuomamme Lunette-kuukupit ovat kadonneet salamannopeasti käsistämme uusille käyttäjilleen. Osa paikalle kutsutuista ihmisistä jää ilman tuotetta; he saavat lohduksi itselleen Lunette-mainoskassit.
 |
| Annet ja Joan keskustelevat kuukupin käytöstä. |
Jakajat ovat tiukkina, miehille ei kuukuppeja jaeta. Osa paikalla olleista miehistä, joita oli lähes puolet osallistujista, olisivat halunneet viedä tuotteita tyttöystävilleen ja vaimoilleen. Yhden asemalla pidempään työskennelleen miehen kohdalla tehtiin kuitenkin poikkeus. Olimme esittäneet toivomuksen, että tilaisuus olisi parempi pitää naisten kesken, koska emme olleet varmoja, miten paikalliset suhtautuisivat intiimihygienian käsittelyyn. Radioaseman naiset kuitenkin totesivat, että miestoimittajat voivat hyvin tulla paikalle, koska asioita tehdään heillä yhteistyössä miesten kanssa.
 |
| Sammy (kuvassa) vei Lunetten tuliaisena kotiin. Betty tutustuu Lunette-esitteeseen. |
Tilaisuuden alussa pidettiin lyhyt esittely siitä, mikä kuukuppi on ja miten sitä käytetään. Alueen trooppisesta ilmastosta johtuen kupin desinfioimisen tärkeyttä korostettiin. Kupin materiaalista esitettiin eniten kysymyksiä. Paikalla olleet miehet, joita oli lähes puolet osallistujista, olisivat halunneet viedä tuotteita tyttöystävilleen ja vaimoilleen. Naisia tuntui kiinnostavan eniten kupissa sen oletettu helppokäyttöisyys sekä rahansäästö, kun ei tarvitsisi enää ostaa tamponeita tai siteitä. Tuotteen saaneet naiset olivat nykyaikaisia kaupunkilaisnaisia, jotka eivät arastelleet asiasta puhumista lainkaan.
Yllättävää oli miesten kiinnostus ja kainostelemattomuus asiaa kohtaan. Tosin valtaosin nuorista miehistä koostunut joukko ei tietenkään malttanut olla kääntämättä asiaa hauskoiksi vitseiksi, joilla voitiin kiusata naispuolisia kollegoita hyvässä hengessä pitkään tilaisuuden jälkeenkin. Naiset jäivät innokkaina odottelemaan mahdollisuutta testata tuotetta käytännössä.
Kiitos Pirjolle näistä kuulumisista Ugandan matkalta ja Tommille kiitos mukavista kuvista! Jäämme odottamaan kokemuksia kupin käytöstä Mama FM:n naisilta.
Linkki Mama FM:n sivuille
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti