![]() |
| Annikki Törmänen on Vuoden 2014 Terveydenhoitaja. Kuvaaja Petteri Kivimäki. |
Suomen Terveydenhoitajaliitto ry valitsi Vuoden Terveydenhoitajaksi Annikki Törmäsen Limingasta. Annikki sattuu olemaan myös Lunettelle ennestään tuttu: hän on yksi niistä kymmenistä kouluterveydenhoitajista, jotka kertovat koululaisille kuukautiskupista vaihtoehtona perinteisille kuukautissuojille.
Lisätietoa Vuoden Terveydenhoitajan valintaperusteista sekä Annikin haastattelun voit lukea Akavan sivuilta.
Sydänliiton teemapäivä 10.4. Limingassa
Limingassa on toteutettu 23 vuoden ajan terveyden edistämiseen tähtääviä teemapäiviä. Tänä keväänä Sydänviikon kohderyhmänä ovat kouluikäiset lapset ja nuoret. Teemapäivänä on esillä Sydänmerkkituotenäyttely sekä mahdollisuus maistella Sydänmerkkituotteita. Kävijöiden kesken on myös arvontaa.
Toisena teemana tapahtumassa on ”PUHTAUS ON PUOLI RUOKAA”. Tähän teemaan rakennetaan näyttely puhtauden hoitoon liittyvistä Avainlipputuotteista. Ja tässä näyttelyssä ovat mukana myös Lunette-tuotteet.
- Olen koko pitkän työurani pyrkinyt kaikin mahdollisin voimavaroin edistämään kotimaista tuotantoa, sillä ajattelen, että kotimaassa tehty työ on yksi merkittävimpiä kansanterveytemme ja kansantaloutemme ylläpitäjiä, kertoo Annikki näyttelyn tarkoituksesta.Jos asut Limingassa tai ympäristökunnissa, laita kalenteriisi tämä teemapäivä 10.4. Liminganlahden yhtenäiskoululla! Muut voivat katsoa oman paikkakuntansa Sydänviikon tapahtumat Suomen Sydänliiton nettisivuilta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti