Papilloomavirustartunnat ovat varsin yleisiä - suuri osa ihmisistä altistuu viruksille jossakin elämänsä vaiheessa. Papilloomavirus tarttuu suorassa iho- tai limakalvokontaktissa, sukupuolielinten alueelle yleensä seksin välityksellä. Kondomi ei anna täydellistä suojaa tartunnalta. Tartunnan ajankohtaa tai sitä, mistä se on saatu, ei voida varmuudella selvittää. Tartuntaan sinällään ei ole hoitoa.
Korkean syöpäriskin papilloomavirusten tartunta sukupuolielinten alueella on lähes aina oireeton ja itsestään paraneva. Pienellä osalla virustartunnan saaneista tartunta kuitenkin pitkittyy. Naisella tartunnan pitkittyminen voi johtaa kohdunkaulan solumuutoksien kehittymiseen. Kohdunkaulan solumuutoksista pieni osa etenee kohdunkaulan syövän esiasteiksi. Ilman hoitoa osa esiasteista kehittyy lopulta syöväksi. Lisää tietoa Syöpäjärjestön sivuilta.
Tähän asti kohdunkaulan syöpää on koetettu ehkäistä ikäkausittain tapahtuvien Papa-seulontojen avulla. Naisia on kutsuttu Papa-kokeisiin esim. viiden vuoden välein 30 ikävuodesta eteenpäin, riippuen paikkakunnastakin. Papa-koetta suositellaan kuitenkin 2-3 vuoden päästä ensimmäisestä yhdynnästä ja vuoden päästä uuden seksikumppanin kanssa aloitetusta suhteesta, riippumatta ehkäisymuodosta. Papaan kannattaa siis hakeutua omatoimisestikin.
Ensimmäinen Papa-koe - mitä siellä tehdään?
Jos et ole aiemmin käynyt Papa-kokeessa, sitä ei tarvitse jännittää. Näyte otetaan nopeasti ja lähes kivuttomasti, kunhan pidät itsesi rentona. Yleensä ennen näytteenottoa sairaanhoitaja voi kysellä erinäisiä kysymyksiä kuukautisistasi, mahdollisista oireista ym. Papa-koetta ei voi ottaa kuukautisten aikana! Huomioithan tämän varatessasi aikaa.Näytteenottoa varten sinun tulee riisuuntua alavartalon osalta. Papa-näyte eli gynekologinen irtosolunäyte otetaan tutkimuspöydällä, jossa jalat laitetaan jalustimiin. Näytteenottaja laittaa emättimeen ensin levittimen, jotta hän näkee paremmin kohdunkaulan. Sitten hän kevyesti pyyhkäisee emättimen seinämiä, kohdunsuuta ja kohdun kaulakanavaa puulastalla ja pienellä harjalla ja näin irronneet solut kiinnitetään tutkimuslasille.
Kohdunkaula on herkkä, joten sen koskettaminen saattaa tuntua epämukavalta. Mutta näytteenotto kestää vain muutamia sekunteja, joten se on hetkessä ohi. Tämän jälkeen voit nousta ja pukeutua. Monilla naisilla näytteenotto aiheuttaa sen, että emätin alkaa hetkellisesti erittää enemmän valkovuotoa, joka saattaa olla rusehtavaakin. Tämä on täysin normaalia.
Tämän jälkeen näyte tutkitaan laboratoriossa ja vastaus postitetaan kotiin. Käytäntö voi vaihdella laboratoriokohtaisesti, joten kannattaa vielä kysyä näytteenottajalta, jos hän ei asiasta mainitse. Vastauksesta selviää, onko Papassa löytynyt jotain huomautettavaa. Enemmän tietoa Papa-vastauksen tulkinnasta löydät esim. Terveyskirjastosta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti